Skip to content

Kalevan kisat on yksi Suomen merkittävimmistä urheilukilpailuista. Tämän vuoden kisakaupunki Lappeenranta on tunnettu urheilukaupunkina, mutta se on myös uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki. Näistä lähtökohdista on hieno ponnistaa huipulle myös kiertotaloudessa. Kumppanikseen tähän Kalevan kisat on valinnut Remeo Oy:n.

Kalevan kisat 2019 järjestetään Suomen ilmastokaupungissa Lappeenrannassa 1. – 4.8. Kilpailun isäntänä toimii kaupungin lisäksi Lappeenrannan Urheilu-Miehet, jonka puheenjohtaja Mauri Auvinen toimii myös Kalevan kisojen pääsihteerinä.

Vahva panostus ympäristöön ja kiertotalouteen

Kalevan Kisojen ympäristötavoitteet ovatkin tänä vuonna kunnianhimoisia.

”Haluamme myös Kalevan kisojen kautta viestiä, että kierrättäminen ja ekologisuus kuuluu kaikille. On hienoa että saamme yhdessä Remeon kanssa tuoda tätä viestiä esille suurtapahtumassamme ilmastopääkaupunki Lappeenrannassa”, sanoo kisojen pääsihteeri Mauri Auvinen.

Kalevan kisojen vahva panostus ympäristöön näkyy vierailijoille monin tavoin. Esimerkiksi muoviset kertakäyttölautaset on kisojen VIP-ravintolassa korvattu kestävän kehityksen mukaisilla bambulautasilla ja alueelle tuodaan runsaasti jäteastioita, joiden avulla kisavieraat voivat kierrättää biojätteen, pullot ja tölkit. Loput jätteet hyödynnetään energiana.

Kiertotalous on viisaita ratkaisuja

Kiertotalous ei siis ole mitään hypetystä, vaan viisaita ratkaisuja ja käytännön tekoja jo tänään.

“Meille kiertotalous on kirjattu yrityksemme dna:han”, kertoo aluejohtaja Janne Vehmaa Remeo Oy:stä.

”Me ihmiset käytämme nykyisin enemmän luonnonvaroja kuin mitä maapallo voi kestävästi tuottaa. Jotta meillä olisi täällä hyvä olla jatkossakin, tarvitsemme uutta ajattelua ja tekoja kiertotalouden eteen, jotta kaikki käyttämämme materiaali saadaan kierrätettyä takaisin hyötykäyttöön, eilisen roskasta huomisen raaka-aineeksi”, Janne  muistuttaa.

Tervetuloa testaamaan lajittelutietämystä!

Kiertotalouden toteuttamisessa on tärkeätä myös tietouden lisääminen, jota Remeo tuo kisoihin mm. lajittelupelin avulla.

Lajittelu on ratkaisu, todettiin keväällä Ylen I love muovi -kampanjassa, jossa Remeo oli näkyvästi mukana.

“Haluammekin lisätä ihmisten lajittelutietämystä ja ymmärrystä sen tärkeydestä aina kun voimme. Tällaisissa upeissa tapahtumissa mukana oleminen tarjoaa siihen erinomaisen mahdollisuuden”, kertoo Remeo Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Luoto.

Lämpimästi tervetuloa testaamaan omaa lajittelutietämystä ja oppimaan uutta kierrättämisestä ja kiertotaloudesta Remeo Oy:n pisteeseen! Paikalla on myös isot ja ystävälliset jäteautot. Remeo toimii kisoissa myös laji-isäntänä naisten 100 metrin juoksussa ja miesten 110 metrin aitajuoksussa.

Kalevan kisat järjestetään Suomen ilmastokaupungissa

Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa, joka on Suomen ilmastokaupunki. Tämä antaa erityistä painoarvoa kisojen tämän vuoden ympäristötavoitteille.

Lappeenranta sijoittui 18 parhaan kaupungin joukkoon WWF:n Earth Hour City Challenge 2016 -kilpailussa, jossa oli kaikkiaan mukana 125 kaupunkia.

Lappeenranta tavoittelee uutta yritystoimintaa ja kasvua erityisesti uusiutuvan energian, kiertotalouden ja vesiteknologian aloilla. Ympäristö- ja energia-asioissa kaupungin tärkein yhteistyökumppani on LUT-yliopisto.

Lue lisää:
Remeo/kiertotalous
Greenreality / Lappeenrannan kaupunki

Takaisin listaukseen