Skip to content

Maailman johtaviin ohutlevyntyöstökone-järjestelmien valmistajaksi lukeutuva Finn-Power Oy on huolehtinut jätehuollon kehittämisestä Remeo Oy:n kanssa vuosia. Lisäbuustia lajitteluun ja kierrätysosaamiseen tuo nyt koko henkilöstölle suunnattu, yrityksen tarpeisiin räätälöity verkkokoulutus.

”Aloitimme yhteistyön toimiessamme jo Kauhavalla, jossa edistyksellinen jätejakeiden lajittelumme sai kansainvälisestikin huomiota. Kun muutimme Seinäjoelle vuonna 2018, kävimme Remeo Oy:n kanssa läpi, miten jätehuoltoa voitaisiin edelleen tehostaa ja toteuttaa mahdollisimman järkevästi uusissa tiloissa”, kiinteistö- ja logistiikkapäällikkö Jarkko Kettula Finn-Power Oy:stä kertoo.

Muuton myötä lajittelu on Kettulan mukaan kehittynyt ja tarkentunut entisestään. Eri metallit lajitellaan omiin keräysastioihin, samoin pahvi, kirkas kalvomuovi, värillinen kalvomuovi, tietosuojapaperi, energiajae ja biojäte. Koko konsernin toimintaa ohjaa Green Means -filosofia, joka yhdistää tuottavuuden ja kestävän kehityksen periaatteet kaikessa tekemisessä.

”Tavoitteena on, että lajittelu tapahtuu siellä, missä jätettä syntyy. Sekajätteeseen menee tänä päivänä vain murusia: kunhan hiekat ja vaikkapa rikki menneet lasipullot lakaistaan lattioilta”, Kettula hymyilee.

Kiinteistö- ja logistiikkapäällikkö Jarkko Kettula Finn-Power Oy:stä.

Tehokas lajittelu edistää kiertotaloutta

Finn-Power Oy innostui interaktiivisesta ja osallistavasta verkkokoulutuksesta henkilöstön kierrätysosaamisen tueksi, kun mahdollisuus tuli esiin Remeo Oy:n aluemyyntipäällikkö Anita Hirvo-Menschin kanssa. Koulutukseen sisältyy tietoa kiertotaloudesta, jätteiden lajittelusta sekä siitä, mitä jätteille tapahtuu, kun ne lähtevät toimipisteestä kierrätykseen.

”Väärin lajitellut jätteet ovat monen yrityksen jätehuollon kompastuskivi. Kun jäte päätyy väärään astiaan, se joudutaan lajittelemaan uusiksi tai se menee kierrätyksen sijaan esimerkiksi polttoon, mikä lisää kustannuksia. Kun lajittelu toteutetaan oikein lähtöpaikassaan, saamme kiertotalouteen puhtaampaa materiaalia”, Hirvo-Mensch sanoo.

Finn-Power Oy liitti verkkokoulutuksen omaan opetusympäristöönsä Prima Power Academyyn, jonne on koottu uusien työntekijöiden perehdytysmateriaalit, koneiden toiminta- ja perehdytystiedot sekä turvallisuusasiat. Nyt myös henkilökunnan lajitteluosaamista seurataan vuosittain.

”Halusimme lähteä kokeilemaan, miten koulutus toimii, kun kaikki tieto on saatavilla kätevästi yhdestä paikasta”, Kettula sanoo.

Kun se on helppoa, se tulee tehtyä

Remeo Oy:n verkkokoulutus on tarjolla perusversiona kaupan ja palveluiden sekä rakennusliikkeiden ja autohuoltamoiden toimijoille. Koulutus on lisäksi räätälöitävissä kunkin asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja esimerkiksi yrityksen eri osastojen tarpeiden mukaan. Näin tehtiin myös Prima Powerissa yhdessä Remeo Oy:n asiantuntijatiimin kanssa.

”Jaoimme koulutuksen kahteen eri linjaan eli tuotantoon liittyviin jätteisiin sekä toimistopuolen jätteisiin. Vähän myös lyhensimme kokonaisuutta siten, että koulutuksemme suorittamiseen menee noin 15 minuuttia”, Kettula kertoo.

Verkkokoulutus otettiin käyttöön juhannuksen alla, joten kokemusta on kertynyt toistaiseksi vähän, mutta lomien jälkeen sitä on jo paljon enemmän. Kun koulutus on aina saatavilla, jokainen voi suorittaa sen juuri itselleen sopivana aikana. Ja kun homma on tehty helpoksi, se tulee tehtyä.

”Meillä on erittäin selkeä lajittelusysteemi, johon nettikoulutus tuo vielä oman lisänsä”, Kettula tuumii.

Lajittelun tehokkuus pienentää jätekustannuksia

Hirvo-Mensch iloitsee siitä, että asiakkaat ovat ottaneet verkkokoulutuksen innolla vastaan. ”Kiinnostus verkkokoulutukseen on valtava. Mitä isommasta yrityksestä on kyse, sitä suurempaa kiinnostus on.”

Lajittelu ovat kaikille yrityksille tärkeä asia ja iso kustannuserä. Sen lisäksi, että lajittelu lisää yrityksen ympäristövastuullisuutta, tehokas kierrätys näkyy pienempinä jätekustannuksina. Näin siksi, että materiaalina hyödynnettävien jätejakeiden käsittelymaksut ovat joko pienemmät kuin poltettavien jätteiden tai niitä ei peritä lainkaan.

Koulutuksessa opitaan yleisesti lajittelusta ja kiertotaloudesta. Konkreettinen lajitteluopaskoulutus opettaa henkilöstölle alakohtaisia lajittelutarpeita. Mukana on myös hyödyllisiä tietoiskuja ja aktivoivia tehtäviä, jotka haastavat miettimään käytännönläheisesti. Lopussa on lyhyt testi, jonka onnistuneesta suorittamisesta saa diplomin.

”Verkkokoulutus on mukavassa paketissa ja helppo suorittaa. Yrityksille verkkokoulutus on kustannustehokas tapa tavoittaa iso määrä ihmisiä ajasta ja paikasta riippumatta”, Hirvo-Mensch summaa.

 

Finn-Power Oy & Prima Power pähkinänkuoressa

  • maailmanmarkkinoiden johtavia levytyökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneita yrityksiä
  • tuotevalikoima on alan laajimpia ja palvelee asiakkaita erilaisissa sovelluksissa yli 70 maassa
  • tuotantoyksiköt sijaitsevat Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, joista koneita ja järjestelmiä toimitetaan eri puolille maailmaa
  • Green Means® -toimintafilosofian mukaisesti ratkaisut tarjoavat käyttäjille sekä korkeaa tuottavuutta että kestävän kehityksen periaatteiden mukaista tekniikkaa
  • suomalainen Finn-Power Oy on osa italialaista Prima Industries -konsernia kuuluen konsernin Prima Power -divisioonaan
  • Suomessa henkilökuntaa on noin 400, joista 150 tuotantotyöntekijää ja 250 toimihenkilöä
  • Lue lisää: www.primapower.com

 

Finn-Power Oy & Prima Power ovat maailmanmarkkinoiden johtavia levytyökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneita yrityksiä.

Finn-Power