Skip to content

Jo vuodesta 1998 lähtien järjestetty Tuska Open Air Metal Festival juhlitaan Helsingin Suvilahdessa 28.-30.6.2019. Viime vuonna tapahtuma keräsi 34 000 metallimusiikin ystävää paikan päälle ja tänäkin vuonna vierailijoiden määrä liikkuu suurissa lukemissa. Ympäristöhuollon kumppanina toimii Remeo.

“Tänä vuonna Tuskassa on panostettu erityisesti kierrätykseen ja kestävään kehitykseen. Festarivieraille on esimerkiksi tarjolla biojätteen keräys sekä kierrätysneuvontaa. Ruokamyyjille sekä muille toimijoille tarjoamme yhdessä järjestäjän kanssa hyvät kierrätysmahdollisuudet”, kertoo palvelukoordinaattori Satu Åhlström Remeo Oy:stä.

Remeo on myös ollut mukana kouluttamassa talkoolaisia ja remeolaiset ovat mukana toteuttamassa kestävän kehityksen tapahtumaa koko perjantain ja lauantain, jotka ovat isoimmat päivät kävijämääriltään.

“Räätälöimme Tuskalle lisäksi aivan omat astiatarrat yhdessä Tuskan kanssa. Niilläkin tähtäämme siihen, että kierrätys onnistuisi entistä sujuvammin”, iloitsee Åhlström.

 

Takaisin listaukseen