Skip to content

Tapaturmapäivänä 13.3.2020 Remeo Oy:n Vantaan Linjatien jäteautonkuljettajien työpäivä alkoi tavallisesta rutiinista poiketen. Lattialle oli ilmestynyt yön aikana paikoitellen jäätä ja avonaisia viemäriaukkoja, keskellä taukotilaa odotti satakunta salaperäistä paperipussia ja seinillä ja portaissa oli varoitusteippiä.

Tapaturmapäivää vietetään aina perjantaina 13. päivä, tänä vuonna ne osuvat maalis- ja marraskuulle. Työturvallisuuteen liittyviä asioita nostetaan Remeossa esiin pitkin vuotta, sillä haluamme olla tapaturmaton ja hyvinvoiva työpaikka.

Remeo Oy:n Vantaan Linjatien kuljettajista iso osa aloittaa työpäivänsä viiden aikaan aamulla. Perjantaina 13.3. eli Tapaturmapäivänä heidät lähetettiin tavallisesta perjantaista poiketen töihin eväspussin kera ja aluejohtajan saattelemana. Tutut reitit talon sisällä oli tuunattu huomioteipillä ja lattiaan oli paikoitellen asennettu liukasta jäätä ja harha-askelelle vaarallisia viemäriaukkoja esittäviä tarroja.

Työturvallisuuden riskitekijöinä liukkaus ja muut yllätykset jalan alla

Liukastumiset ja kompastumiset ovat yleisiä tapaturman syitä muillekin kuin kuljettajille. Vantaalla ei tänä talvena ole erityisen liukasta ollut, mutta sitäkin suuremmalla syyllä halusi  projektipäällikkö Joonas Savolainen nostaa nämä tapaturmatyypit tapetille. Oikeastaan hän nosti ne lattiaan, portaisiin ja kaiteisiin: Joonas ideoi havainnollistavat lattiatarrat ja huomioteipit, jotka kuljettajat huomasivatkin heti Tapaturmapäivänä töihin tullessaan. Osa huomiota herättävistä koristeista jää pysyvästi muistuttamaan työntekijöitä turvallisuuden tärkeydestä.

Kuoppa lattiassa Tapaturmapäivänä Remeo

Katso mihin astut! huomauttaa lattiatarra Remeo Oy:n käytävällä.

Turvallisuusasioissa toistuvuus ja kertaus on tärkeää

”Kertaus on turvallisuusasioissa tärkeää”, tietää työsuojeluvaltuutettu Sakari Puikkonen. Sakarilla on lähes 17 vuoden kokemus jäteautonkuljettajan työstä Remeolla, ja hän tietää hyvin työlle ominaiset riskitekijät. Jäteauton kuljettaja rutinoituu helposti, jolloin herkkyys havaita riskitekijöitä voi herpaantua.

Sakari on tyytyväinen tämänkertaisen Tapaturmapäivän näkyvyyteen ja siihen, että Remeolla panostetaan nyt selkeästi ja avoimesti työturvallisuuden kohentamiseen. Hänen mukaansa Vantaalla onkin selvitty melko vähäisillä työtapaturmilla.

Työsuojeluvaltuutettuna Sakari  paneutuu työsuojeluasioihin 10 tuntia viikossa, ja lähes joka viikolle osuu muutama toimenpiteitä vaativa, työturvallisuutta koskeva havainto. On tärkeää, että kuljettajamme kirjaavat havaintonsa tuoreeltaan, sillä turvallisuuden parantaminen on aina myös asiakkaan hyväksi ja näin hyöty moninkertaistuu.

Tapaturmapäivässä puhutti koronavirus

Vantaan Tapaturmapäivään osallistuneiden puheet kääntyivät herkästi ajankohtaiseen koronavirusepidemiaan, ja sovittuja torjuntatoimenpiteitä noudatettiin myös aamuun painottuneen tapahtuman järjestelyissä. Kuljettajia ei kutsuttu koolle yhtä aikaa vaan he kulkivat tapahtumassa omia aikojaan, eikä ruuhkaa muodostunut. Käsidesipullot koristivat pöytiä ja käsien pesusta muistutettiin puheissa ja infotaululla. Kuljettajille järjestetyssä arvonnassa jaettiin osallistujille sekä arpalippu että kynä, jottei kukaan lainaisi suotta toiselta kynää. Myös eväät sai kukin mukaansa valmiiksi paperipussiin pakattuina.

Töissään kuljettajat ovat jo havainneet huomattavaa vähentymistä esimerkiksi hotelleilta kerättävässä jätteen määrässä. Muutoin virusepidemia ei ole vielä vaikuttanut näiden kiertotalouden ritareiden arkeen. Kaikki ovat kuitenkin varautuneet siihen, että flunssaisena heitä ei päästetä töihin eikä tartuntariskejä oteta.

Takaisin listaukseen
Kysy lisätietoja

Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 7.30 - 16.00 numerossa