Skip to content

Monet meistä arvostavat joulussa eniten aineettomia asioita: yhdessäoloa, läheisyyden tunnetta, tunnelmaa ja sitä hetkeä, kun ei ole kiire mihinkään. Asiakkaistamme moni arvostaa näitä samoja asioita myös joululahjoissa.

Kestävän joulun joulukalenterin toisen luukun vinkki on: Anna lahjaksi aikaa. Anna yhteistä aikaa läheisillesi, anna itsellesi pari tuntia pidempi joulu.

Aika on aineeton ja arvokas lahja. Aikalahjasi saaja pitää siitä varmasti. Ja mikä parasta, myös antaja saa nauttia yhteisestä ajasta!

Vihreä ilmastopukki toivottaa kestävää joulua ja ohjaa Aineeton joululahja -arvontaan

Mikä on paras aineeton lahja, jonka olet saanut tai jonka haluaisit antaa? Katso animaatio YouTube-kanavallamme ja osallistu Aineeton joululahja -arvontaan!

Aikaa ei tarvitse hankkia, se pitää vain järjestää. Aika ei vaadi pakettia, aikajoululahjan voi antaa suullisesti tai vaikka kutsukorttina. Se, millaiseen tekemiseen tai olemiseen annat aikaasi, ei välttämättä ole tärkein piirre aikalahjassasi. Tärkeintä on se arvostus, jonka saaja kokee saavansa, kun tarjoat hänelle jotain näin henkilökohtaista.

Aineeton joululahja, kuten aika, voi olla paras lahja. Tämän päivän kiireinen elämäntyyli vie meiltä tahtomattammekin paljon aikaa muulle kuin kiireettömään yhdessäoloon läheisimpien ihmisten kanssa. Monilla työpaikoilla loppuvuosi on hektistä aikaa, eikä jouluvalmisteluille jää paljoa paukkuja pitkien päivien päätteeksi. Kaikenikäiset voivat kokea jäävänsä yksin omien tekemistensä kanssa, jos yhteistä aikaa ei itselle läheisten ihmisten kanssa tunnu löytyvän. Tavaralahjat eivät korvaa menetettyä aikaa. Mieti siis, voisitko tänä jouluna ilahduttaa jotakuta treffikutsulla, lenkkiseuralupauksella, siivouspalvelulla tai vaikka kimppakyydillä mielenkiintoiseen tapahtumaan – jollakin, joka on sinulle vaivatonta ja hänestä luultavasti yhtä mukavaa kuin sinustakin.

Mikä on paras aineeton lahja, jonka olet saanut tai jonka haluaisit antaa? Katso animaatio YouTube-kanavallamme ja osallistu Aineeton joululahja -arvontaan!

 

 

Takaisin listaukseen