Skip to content

Urheilugaalassa 2020 vieraat antoivat innokkaasti ympäristölupauksia pitkin iltaa. Neljän esikarsitun ympäristölupauksen voittaja ratkesi viime metreillä, sillä pitkään kisa oli hyvin tasainen. Moni lupauksensa antanut kertoi lupausseinän äärellä, että neljä loppusuoralle valikoitunutta lupausta olivat kaikki erittäin hyviä, ja että valinta ei ollut helppo. Tiukan kisan voittajaksi gaalavieraat valitsivat lopulta “Ostan uutta vain tarpeeseen”. Upea ympäristölupaus vuodelle 2020!

Urheilugaalan vastuullisuuskumppanina Remeo on jo toista vuotta mukana rakentamassa Urheilugaalaa, joka tähtää maailman vastuullisimmaksi urheilualan gaalatapahtumaksi. Viime vuonna luotiin kolmen vuoden pitkäjänteinen vastuullisuuden kehittämissuunnitelma.

“Tämän vuoden gaalassa vastuullisuus oli vahvasti esillä käytännön tekojen kautta, Urheilugaala muun muassa keräsi tapahtumassa valmistettujen ruokien jäterasvan uusiokäyttöön, gaalavieraita kehotettiin miettimään vastuullisuutta ruoka- ja vaatevalinnoissaan sekä gaalamateriaalien valinnassa painotettiin vahvasti kierrätettävyyttä”, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Luoto Remeo Oy:stä.

Ympäristölupauskisa vetosi kävijöihin

Remeo kehitti yhdessä Urheilugaala-organisaation kanssa tilaisuuden vastuullisuutta, mutta oli myös paikan päällä palvelemassa ja neuvomassa gaalayleisöä.

“Lajitteluopastuksen ja kierrätyspisteen lisäksi Remeo tarjosi Urheilugaalan vieraille paljon ajatuksia herättävän ympäristölupauskisan, johon olimme etukäteen valinneet neljä lupausta. Olikin todella jännittävä seurata paikan päällä, mihin suuntaan kisa kehittyy illan aikana, sillä lupauksia tehtiin todella paljon ja tiukkaan tahtiin”, hymyilee Luoto.

Ympäristölupaus 2020 -kisaan voi osallistua paikan päällä valitsemalla oman ympäristölupauksensa neljästä vaihtoehdosta. Lupausvaihtoehdot olivat:

  • Lisään julkisilla ja omalla voimalla liikkumista.
  • Lisään kasvissyöntiä.
  • Ostan uutta vain tarpeeseen.
  • Lajittelen ja kierrätän jätteeni.

Vieraat lupaavat ostaa uutta vain tarpeeseen

Voittajaksi valikoitunut uuden ostaminen vain tarpeeseen kietoutuu erinomaisesti kiertotalouden perusolemuksen ympärille.

“Tämän lupauksen valittuaan moni gaalavieras halusi kertoa, että upea gaala-asu oli kierrätetty. Tämä tukee hyvin yhtä kiertotalouden keskeistä viestiä eli sitä, että kiertotaloudessa tuotteet kestävät pitkään ja niitä voi sekä muunnella että korjata. Hieno valinta”, toteaa Luoto.

Lue lisää kiertotaloudesta:

https://remeo.fi/kiertotalous/

https://remeo.fi/palvelut/kiertotalouspalvelut/

 

Takaisin listaukseen