Skip to content

Uintia 1,9, pyöräilyä 90 ja juoksua 21,1 kilometriä. Energiajaetta 840, pahvia 220 ja sekajätettä 340 kiloa. Esimerkiksi näillä luvuilla mennään, kun IRONMAN-triathlontapahtuma järjestetään Lahdessa nyt toista kertaa. Mukana menossa on myös Remeo.

Kesäkuun lopulla noin 1800 triathlonistia – teräsmiestä ja teräsnaista – pulahtaa jälleen Lahden Vesijärveen. Luvassa on huikea kisa, joka pistää maallikon miettimään, miten kukaan kykenee uimaan, pyöräilemään ja juoksemaan yhteen putkeen tuollaisia kilometrejä?

”Kyse on kärkikisaajien osalta huippu-urheilusta, jossa säännöllinen ja määrätietoinen harjoitus tekee mestarin”, Nokian Tyres IRONMAN 70.3 Finlandin kilpailunjohtaja Tiina Boman sanoo.

Tiina tietää, mistä puhuu, sillä hän on kilpaillut triathlonissa kovalla tasolla itsekin pitkään. Ensimmäisestä kisasta on 27 vuotta ja viimeisestä viisi. Tiina on kahminut hyviä sijoituksia niin SM-kisoista kuin MM-kisoista sekä pitkillä matkoilla että puolikkailla. Nokian Tyres IRONMAN 70.3 -tapahtumassa Tiina pitää kilpailunjohtajana kaikkia lankoja käsissään.

Neljästä tunnista kahdeksaan

Suomen yötön yö mahdollistaa Lahden tapahtumaan ainutlaatuisia järjestelyjä. Triathlonin lähtölaukaus ammutaan kello 15.30, joten triathlonistit uivat, pyöräilevät ja juoksevat suomalaisessa kesäillassa ja yössä. Tapahtuma on jo loppuunmyyty.

Vauhdikkaimmat vetävät kisan neljään tuntiin, rauhallisimmat kahdeksaan. Kisoissa on mukana hyvinkin erilaisia kisaajia Suomesta ja maailmalta puoliammattilaisista ensikertalaisiin. Kisa koettelee niin fyysistä kestävyyttä kuin henkistä kanttia, mutta Tiinan mukaan säännöllisesti treenaava peruskuntoilijakin pystyy siihen. Monelle uinti on se suurin ylitettävä este.

”Lahdessa kilpailijoiden keski-ikä on noin 40 vuotta. Monelle maratoonarille triathlon tarjoaa lajina mukavaa ja haastavaa vaihtelua, jos pelkkä juokseminen ei enää motivoi”, Tiina kertoo.

 

Kiertotalous tehdään tutuksi

Remeo toimittaa kisapaikalle tänä vuonna viime vuoden tapaan jäteastiat ja jätelavat sekä saniteettitilat. Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) ympäristöalan opiskelijat ovat niin ikään jälleen mukana ohjaamassa jätteiden lajittelua. Uutena asiana mukaan tulee nyt muovipakkausten kierrätys.

”Yhteistyö on meille viestinnällisesti tärkeää, koska haluamme kertoa kilpailijoille ja katsojille vihreistä arvoistamme ja kiertotalouden merkityksestä sekä tehdä näkyväksi vastuullista ja kestävää toimintaamme”, Tiina toteaa.

Kun kisat on käyty, niistä ei näy jätteiden muodossa jälkeäkään. ”Voidaan sanoa, että lajittelu kuuluu tapahtuman yleissivistykseen ja yhteistyö Remeon kanssa on hyvin luonnollista”, Tiina toteaa.

 

Roskat tieltä jäteastioihin

Vuonna 2018 järjestetystä ensimmäisestä tapahtumasta tehtiin ympäristöauditointi, joka tarjoilee suuntaviivoja 29.6.2019 järjestettäviin kisoihin. Raportti esittelee Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuvan GreenTeam-ryhmän havaintoja tapahtuman ympäristönäkökulmasta.

Huoltopisteillä kilpailijoilla on lupa heittää syntyneet roskat tien sivuun, josta toimitsijat keräävät ne jäteastioihin. Tämä on yleinen toimintamalli, jotta jätehuolto olisi kilpailijoiden näkökulmasta mahdollisimman vaivatonta.

Sekajäteastioita oli viime vuonna käytössä nelisenkymmentä. Kilpailijoiden ja katsojien tuottamien pahvikuppien, ruoka-astioiden, energiageelipakkausten ja juomapullojen ohella kisan aikana kertyi eksoottisempiakin jätteitä, kuten uinnin startissa rantaan jääneitä sukkia ja sandaaleja. Osa näistä laitettiin kierrätykseen, osa uusiokäyttöön.

Viihtyisästi ja turvallisesti

Vuonna 2019 jätehuoltoon panostetaan viime vuoden kokemuksista oppien, esimerkiksi kierrätyspisteiden näkyvyyttä ja lajittelun selkeyttä tehostaen. Tavoitteena on toimiva jätehuolto hyvässä yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja Remeo Oy:n kanssa.

”Jätehuolto suunnitellaan huolella ja toteutetaan mahdollisimman kestävästi. Suunnitelmassa otetaan huomioon jäteastioiden määrät, sijainnit ja lajiteltavat lajikkeet sekä lajitteluohjeistus ja kierrätyspisteiden opasteet”, Tiina toteaa.

”Säälle emme voi koskaan mitään, mutta muuten pyrimme kaikin tavoin varmistamaan kilpailijoiden viihtyvyyden ja turvallisuuden reitillä. Tärkeää on myös kymmenien tuhansien katsojien viihtyminen reitin varrella, sillä he tekevät kannustuksellaan kisojen tunnelman.”

Aluemyyntipäällikkö Niko Semeri Remeo Oy:stä on innoissaan. ”Tämä on hyvä yhteistyökuvio. Pyrimme tekemään kaikkemme, jotta kisat onnistuvat ja kiertotalous toteutuu mahdollisimman tehokkaasti.”

”Perjantain Ironkids-tapahtumassa lapsilla on lisäksi mahdollisuus tutustua Remeo Oy:n biokaasulla kulkevaan jäteautoon. Kaksilokeroautolla pystymme kuljettamaan kahta eri jätelaatua samalla kertaa, koska auton sisällä on kaksi erillistä kuormatilaa.”

 

Tiesitkö?

  • Lahti toimii kansainvälisen IRONMAN 70.3 Finland -tapahtuman isäntäkaupunkina 29.6.2019.
  • Tapahtumaan osallistuu noin 1800 osallistujaa, joista lähes 40 % on ulkomaalaisia.
  • Kilpailumatkoina ovat:1,9 km uinti, 90 km pyöräily ja 21,1 km juoksu.
  • Lahti toimii kisojen isäntäkaupunkina 2018–2020.
  • Kisoissa työskentelee talkoovoimin noin 600 henkilöä, pääasiassa urheiluseurojen jäseniä.
  • Tapahtuma-alueella on mm. 200 liikenteenohjaajaa ja toimintaa valvoo poliisi.
  • Tapahtuman taloudellisen vastuun kantaa Finntriathlon Lahden kaupungin tuella.

Kuvat:  IRONMAN 70.3 Finland

IRONMAN 70.3 Finland