Skip to content

Hyvän jätehuollon resepti syntyy strategisesta kumppanuudesta ja pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Kun mausteeksi lisätään kolme a:ta eli asiakaslähtöisyys, ammattitaito ja avoimuus, homma toimii. Siksi Scandic-hotelliketju valitsi kumppanikseen Remeo Oy:n.

Kuudessa maassa toimivassa Scandic Hotels Groupissa tehtiin jo vuonna 1993 päätös, jonka mukaan yritys haluaa kasvaa vastuullisen toiminnan edelläkävijäksi majoitusalalla. Vastuullisuusohjelmaan kuuluu jätteiden määrän jatkuva vähentäminen ja kierrätysasteen nostaminen.

Esimerkiksi muovia on vähennetty vuosittain yli 50 miljoonan pakkauksen edestä käyttämällä kertakäyttöisten kosmetiikkapakkausten sijaan täyttöpulloja, tarjoamalla pullotetun veden sijasta jäähdytettyä, suodatettua ja hiilihapotettua hanavettä sekä lopettamalla muovipillien käyttö. Muovin lajittelussa onkin saavutettu kaikki hotellit yhteenlaskettuna noin 90 prosentin kierrätysaste.

Scandicin Henna Kokko

Muovimäärä antaa osviittaa hotelleissa syntyvän jätevuoren koosta, joten tekemistä riittää. “Kierrätetyn jätteen tavoitteeksi on asetettu 76 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Se on toimialan erityispiirteet huomioiden kunnianhimoinen ja kova tavoite”, Scandicin Sourcing Coordinator Henna Kokko sanoo.

Arjen tekoja ja aitoa kehittämisen halua

Scandic-ketjun toimintakenttänä on Suomessa koko maa. Siksi yritykselle on tärkeää, että jätehuollon yhteistyökumppani pystyy tarjoamaan palveluja valtakunnallisesti.

“Etsimme strategista kumppanuutta ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Sellaisen löysimme Remeo Oy:stä, jonka kanssa teemme töitä nyt 50 hotellissa Helsingistä Rovaniemeen. Yhteistyötä voi kuvata kolmella a:lla: asiakaslähtöisyydellä, ammattitaidolla ja avoimuudella”, Kokko toteaa.

“Yhteistyötä on tehty viisi vuotta ja se on hyvinkin tiivistä. On mukavaa, että meillä on tuttu yhteyshenkilö, joka on helposti tavoitettavissa ja joka tuntee toimintamme, toiveemme ja tarpeemme. Kun jätehuolto on hyvissä käsissä, se vain toimii eikä sitä tavallaan huomaakaan.”

Kokon mukaan yhteistyö syvenee koko ajan uusia ratkaisuja yhdessä kehittäen. “Remeo Oy:stä löytyy aitoa kehittämisen halua. Toimivan raportointijärjestelmän ansiosta saamme ajankohtaiset jätetilastot omaan ympäristöraportointijärjestelmäämme kuukausittain, mikä helpottaa seurantaa merkittävästi. Myös muovinkierrätykseen olemme löytäneet tehokkaita ja juuri meidän toimintaamme tukevia ratkaisuja.”

Jatkuvaa koulutusta, päivittäistä seurantaa

Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva Scandic Park Helsinki on suosittu perhehotelli mutta myös tunnettu kokous- ja juhlapaikka. Huoneita on yhdeksässä kerroksessa 523 ja kokous- sekä juhlatiloja 16. Hotellissa on luonnollisesti myös ravintolatoimintaa, joten jätteitä syntyy monessa paikassa.

“Koulutamme henkilökuntaa, kuten kerroshoitajia, lajittelemaan ja kierrättämään niin Remeo Oy:n kanssa kuin talon sisällä. Lajitteluohjeet ovat selkeät, perehdyttäminen jatkuvaa ja seuranta päivittäistä. Erilaisia jätejakeita on paljon ja työ hektistä, joten tekemistä riittää”, Scandic Park Helsingin Executive Housekeeper Heli Turunen pohtii.

Scandicin Heli Turunen

Heli tunnetaan kierrätysihmisenä ja iloisena ‘jätepoliisina’. “Lajittelu ja kierrättäminen edellyttävät tahtoa ja asennetta, jotta siitä syntyy elämäntapa, mutta lajittelun pitää olla myös mahdollisimman helppoa, jotta se tulee tehtyä”, Heli sanoo.

“Heli edistää omalla esimerkillään lajittelua ja innostaa kierrättämään. Jokaisella työpaikalla pitäisikin olla oma Helinsä”, Henna hymyilee.

Pienistä puroista vuolaisiin virtoihin

Helsingin Scandic Park -hotellissa materiaalien kierrätysaste on nyt 65 prosentti eli yksi Suomen hotelliketjun parhaista. Jätteiden määrä vaihtelee vuodenajan mukaan ja suurimmillaan se kesäloma-aikaan.

Esimerkiksi toukokuussa sekajätettä syntyy noin 2,1 tonnia, biojätettä 9 tonnia ja pahvia noin tonnin edestä. Lisäksi kierrätyslaareihin kertyy mm. lasia, pahvia, kartonkia, paperia, metallia, muovia, puuta posliinia, vaarallista jätettä ja tietosuojajätettä. Jätehuollolla on monessa paikassa näyttävä rooli, vaikkei sitä näkyisikään.

“Pyrimme kasvattamaan kierrätysastetta koko ajan. Monet teot tuntuvat yksittäisinä pieniltä puroilta, mutta isossa kuvassa niistä kasvaa vuolaita virtoja”, Kokko toteaa.

Scandic Park Helsinki - Ravintola

Iloista yhteistyötä hyvässä hengessä

Remeo Oy vastaa yhteistyöhön kuuluvien Scandic-hotellien kierrätyksestä, jätehuollosta ja raportoinnista. Yhteinen sävel löytyi heti yhteistyön alkaessa.

“Scandicissa ollaan kiinnostuneita niin jätehuollon kuin kierrätyksen kehittämisestä. Hotellit on kartoitettu ja henkilökuntaa koulutettu. Scandicissa on myös lähdetty pilotoimaan ns. kovien muovien erilliskeräystä ja olemme päässeet kehittämään yritykselle räätälöityä seurantajärjestelmää”, avainasiakaspäällikkö Kirsi-Marja Frank Remeo Oy:stä kertoo.

Scandicissa Remeo pääsee ehdottamaan hotellien kierrätykseen ja jätehuoltoon liittyviä ratkaisuja jo suunnitteluvaiheessa. ”Olemme iloisia yhteistyökumppanista, joka haastaa meitä kehittämään toimintaamme valtakunnallisesti. Scandicissa lähdetään ennakkoluulottomasti kokeilemaan kanssamme uusia mahdollisuuksia, kuten parhaillaan eri muovilaatujen erilliskeräystä”, Frank sanoo.

Tiesitkö?

  • Vuonna 1963 perustettu Scandic on Pohjoismaiden johtava hotelliketju, jolla on toiminnassa tai kehitteillä yli 280 hotellia ja 57 000 huonetta kuudessa maassa. Scandic työllistää noin 18 000 tiimiläistä.
  • Yli 90 prosenttia kaikista hotelleista on ympäristösertifioituja, mikä asettaa rajat niin hiilidioksidipäästöille, energian ja veden kulutukselle, jätehuollolle kuin kemikaalien käytölle. Pohjoismaissa sertifiointi tarkoittaa Joutsenmerkkiä, Saksassa ja Puolassa Green Globe- tai EU Ecolabel -merkkiä.
  • Scandic sijoittui maailman parhaiden palveluyritysten joukkoon CDP:n Climate Change 2018 -raportissa. CDP on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa ainoan maailmanlaajuisen järjestelmän yrityksille ympäristösuorituksien mittaamiseen ja tulosten julkaisemiseen.
  • Suomessa Scandic toimii 30 paikkakunnalla.
  • Lue lisää: scandichotels.fi
Scandic