Skip to content

Suomalaisissa kuvajoulukalentereissa kuudennen päivän luukusta paljastuu mahdollisesti kaksi kynttilää. Melkein koko Suomi rauhoittuu tänään yhteisen juhlapäivän viettoon. Itsenäisyyspäivän malli – rauhaa, rakkautta ja kaksi kynttilää – toimii hyvin myös kestävän joulun mallina.

Kestävän joulun joulukalenteri käsittelee tänä itsenäisyyspäivänä tulta. Elävä tuli ja liekki yhdistetään symbolisessa mielessä lämmön lisäksi toimeenpanevaan energiaan ja elinvoimaan. Mutta yksinäinen tuli ei pala, ja ihminenkin tarvitsee kanssakäymistä muiden kanssa pysyäkseen tuotteliaana ja elinvoimaisena. Tulenkäsittelytaidoilla ja ihmissuhdetaidoilla on siis jotakin yhteistä.

Tänään itsenäisyyspäivänä sytytetään illalla kello 18 vakiintuneen tavan mukaan kaksi kynttilää ikkunalle. Sanotaan, että itsenäistyvässä Suomessa kaksi kynttilää pantiin ikkunalle palamaan merkiksi turvapaikasta kapinallisille. Solidaarisuus on aina yhdistänyt sorrettuja. Aikojen kuluessa valta on vaihtunut, maa itsenäistynyt ja kehittynyt. Elämme nyt vauraassa mutta edelleen eriarvoisessa yhteiskunnassa. Joukossamme on nytkin osallistumiskyvyltään heikompia, syrjäytyneitä ja yksinäisiä ihmisiä, joista jotkut ovat liian heikkoja kapinoimaan.

Tulenkäsittelytaidot opitaan iän myötä, joskus kantapään kautta. Kaikkein alkukantaisin ohje on: Älä jätä tulta yksin. Eikö sama päde myös meihin ihmisiin?

Ystäväksi yksinäiselle

Tänään voisi olla hyvä aika lähestyä oman lähipiirin tai naapuruston yksinäistä ihmistä ja toivottaa hänelle hyvää itsenäisyyspäivää. Pientä jutun juurta voisi saada asiakkaidemme kestävän joulun vinkeistä: Tarjoa yksinäiselle esimerkiksi siivousapua, jouluruokaa tai kahviseuraa, niin näet, mihin apusi voi kantaa. Jos lähelläsi ei ole ketään seuraa vailla, mutta ajatus syrjäytymisen ehkäisemisestä kiinnostaa, järjestää Suomen Punainen Risti ympäri Suomea maksutonta, vapaaehtoisuuteen perustuvaa ystävänvälitystä eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville yksinäisille, myös verkossa. Yksinäinen voi joskus olla kuka vain, ja yksikin ystävällinen kontakti voi herättää eloon yksin jääneen liekin.

Vihreä ilmastopukki toivottaa kestävää joulua ja ohjaa Aineeton joululahja -arvontaan

Mikä on paras aineeton lahja, jonka olet saanut tai jonka haluaisit antaa? Katso animaatio Remeo-pöllön ensimmäinen joulu YouTubessa ja osallistu Aineeton joululahja -arvontaan!

Takaisin listaukseen