Skip to content

Suomessa jouluperinne on sen verran yhtenäinen, että kuluttajien käyttäytymisessä on koko maan tasolla ennustettavuutta tarpeiden suhteen. Perinteisiä joulun kärkituotteitakin koskevat kuitenkin ajassa elämisen lainalaisuudet, ja vuosittaisia joulukaupan ennustuksia seurataan tarkasti kaupan ja teollisuuden aloilla.

Kuluttajat ovat entistä tarkempia valinnoistaan eikä joulun huippusesonki tee siinä poikkeusta. Joulun perinteiset kärkituotteet kuusi, kukat, kortit ja kinkku ovat pysyneet pitkään samoina, mutta kulutustottumuksissa on tapahtunut suuria muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Eettisten kulutusvalintojen tiedostaminen ja verkkoasiointi ovat lisääntyneet ja muuttaneet perinteisiin kohdistuvia toiveita ja hyödykkeiden hankintatapoja.

Kuinka paljon joulun vakiotuotteita sitten ostetaan näinä päivinä ja paljonko rahaa suomalaiset käyttävät joulun hankintoihin?

Vihreä ilmastopukki toivottaa kestävää joulua ja ohjaa Aineeton joululahja -arvontaan

Mikä on paras aineeton lahja, jonka olet saanut tai jonka haluaisit antaa? Katso animaatio YouTube-kanavallamme ja osallistu Aineeton joululahja -arvontaan!

Joulun isot numerot

Seuraavat joulun numerot 2018 on poimittu Tilastokeskuksen Tilastokirjaston koosteesta Joulu tilastojen valossa 2018. Niitä peilataan tämän vuoden ennusteeseen Nordean 7.12.2019 julkaistun kyselytutkimuksen tulosten valossa.

Joulukortteja lähettää noin kaksi kolmesta, mutta tänä vuonna loppuvuoteen osunut postialan lakko saattaa lisätä sähköisten joulutervehdysten suosiota.

Joulukuusia kaadetaan noin 1,5 miljoonaa, joista joitakin kymmeniätuhansia tuodaan ulkomailta asti. Suurin osa joulukuusista tulee kuitenkin kotimaisilta kuusitarhoilta.

Joulukukkia kasvatetaan Suomessa noin 7 miljoonaa, lisäksi niitä tuodaan ulkomailta.

Joulupöytään kannetaan tarjolle perinteinen joulukinkku suurimmassa osassa talouksia ja kinkkua ostetaan jouluksi 6-7 miljoonaa kiloa. Asiakkaidemme antamat vinkit tukevat tilastojen yhteenvetoa, jonka mukaan pienet kinkut myyvät parhaiten. Myös luomun kysyntä on ollut kasvussa. Noin puolet suomalaisista haluavat joulupöytäänsä jotain uutta, ja kala- ja kasvisruokien suosio on kasvussa.

Vapaa-ajan matkoja tehdään joulukuussa reilut kaksi miljoonaa kotimaassa ja noin 650 000 ulkomaillekin.

Joulun hankintamenoissa on vuosittaista vaihtelua. Esimerkiksi 2018 suomalaiset aikoivat tehdä erilaisia jouluhankintoja keskimäärin 580 ja tänä vuonna 530 eurolla aikuista kohti. Noin kolme viidesosaa joulurahoista käytetään joululahjoihin ja noin kolmannes jouluhankinnoista tehdään verkossa.

Kohti kestävämpää joulua

Nämä joulun isot numerot kertovat jo paljon joulun kulutuksesta, vaikka kaikkia joulun menoeriä ei yllä luetellakaan. Joulunvietto on osa kulttuuria ja jouluhankintoja tehdään tavan vuoksi. Perinteitä arvostetaan – osataanko katsoa myös kauemmas taakse ja arvostaa aineettomia ja kestävän kehityksen mukaisia perinteitä?  Asiakkaamme tietävät, että joululahjojen laadusta, ruokatrendeistä, matkustustavoista ja kotimaisten tuotteiden suosimisesta löytyy piirteitä, joihin kestävää joulua kannattaa rakentaa. Huomenna kestävän joulun joulukalenterista paljastuukin taas jokin käytännöllinen vinkki – toivottavasti se sopii sinun jouluusi!

Takaisin listaukseen