Skip to content

Joulukuun huonot sääolosuhteet sekä sairauspoissaolot ovat vaikeuttaneet ja viivästyttäneet jäteastioiden tyhjennyksiä.

Joulukuun alun runsaat lumisateet hidastivat ajojamme huomattavasti ja lumitilanteen myötä yleiset tiealueet ovat olleet haastavia painavalle kalustolle. Lisähaasteita ovat tuottaneet puutteellisesti tehdyt lumityöt piha-alueilla, jonka takia kuljettajamme eivät ole pystyneet hoitamaan tyhjennyksiä ripeästi. Jouluviikon vesisateet jäädyttivät tienpintoja, joka on omalta osaltaan lisännyt raskaan kalustomme liikkumisen haasteita. Työ- ja liikenneturvallisuus ovat tekemisemme ytimessä, jolloin työtahti on hidastunut vaarojen välttämiseksi.

Sairaslomista johtuen emme ole saaneet lisäresursseja ajoihin, jonka vuoksi tyhjennyksiä on jäänyt tekemättä. Kuromme tilannetta kiinni parhaamme mukaan ja teemme tyhjennyksiä ylitöinä, jotta tilanne saadaan hallintaan.

Kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja olemma pahoillamme haastavan tilanteen aiheuttamista myöhästymisistä!

Takaisin listaukseen