Skip to content

Remeo järjesti yhdessä Turun Kauppakamarin kanssa lounastilaisuuden torstaina 21.3. teemalla “Tulevaisuuden kiertotalous”. Osallistujien palaute oli positiivista ja kannustavaa, joten seuraava lounastapahtuma on jo suunnitteilla elokuulle.

Tulevaisuuden kiertotalouden ympärille rakennettu lounastapahtuma onnistui järjestäjien mukaan hienosti. Remeo Oy:n ja Turun Kauppakamarin organisoima tilaisuus keräsi runsaan osanoton Turun ja Uudenkaupungin sekä ympäristökuntien yrityksistä.

– Aihe kiinnosti, sillä paikan päälle saapui yli 60 vierasta. Saimme palautetta mm. siitä, että oli kiintoisaa nähdä yrityksemme Kaarinan käsittelylaitos ja sen toiminta, eli miten jätteitä todellisuudessa käsitellään, kertoo Turun ja Uudenkaupungin yksikönpäällikkö Timo Räsänen.

Lounastilaisuudessa olivat mukana myös Turun Normaalikoulun Hackathon-tapahtuman voittajajoukkue ja tulevaisuudentutkija Ilkka Halava.

– Halavan puheenvuoroa pidettiin todella mielenkiintoisena ja ajatuksia herättävänä. Myös kiertotalous koettiin kiinnostavana ja kaikkia koskettavana aiheena.

 

Takaisin listaukseen