Skip to content

Urheilugaala aloittaa monivuotisen yhteistyön suomalaisen ympäristöhuoltoalan yrityksen Remeon kanssa. Gaalan tuotannossa kiinnitetään entistä enemmän huomiota ympäristöystävällisyyteen ja gaalayleisöä aktivoidaan muun muassa pohtimaan kierrätystapoja.

Yhteistyö näkyy heti tämänvuotisessa gaalassa, kun tuotantomateriaaleissa on otettu huomioon kiertotalous: esimerkiksi pöytävalaisimet valmistetaan siten, että niitä voidaan käyttää uudelleen.

Remeo tuo Urheilugaalan punaiselle matolle kaikkien gaalavieraiden testattavaksi lajittelupelin, jonka avulla voi opetella konkreettisia kierrätystapoja. Myös Urheilugaalan tiimi ja vapaaehtoiset koulutetaan toimimaan kestävien toimintatapojen mukaisesti. Lisäksi jokainen gaalavieras voi antaa oman ympäristölupauksensa vuodelle 2019 ja samalla tutustua, minkälaisiin lupauksiin muut ovat sitoutuneet tänä vuonna.

– Gaalan teemana on tänä vuonna nuorten urheilu, ja kiinnitämme huomiota tulevaisuuden sukupolvien edellytysten turvaamiseen. Yhdessä Remeon kanssa haluamme kannustaa koko suomalaista urheilukenttää ja tapahtumien järjestäjiä panostamaan tapahtumien vastuullisuuteen ja ympäristöhaittojen minimoimiseen, kertoo Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja.

Yhteistyö tiivistyy uuden gaalakauden suunnittelun käynnistyessä ja jatkossa Urheilugaalan tuotantoon tuodaan lisää kiertotalouden mukaista ympäristöajattelua.

– Urheilugaalan ja Remeon arvot tukevat toisiaan, sillä meillä molemmilla on vahva tahto toimia tulevaisuuden hyväksi rohkeasti ja uudella tavalla, yhdessä muiden kanssa. Haluamme myös olla luomassa maailmaa, jossa luonnonvaroja ei hukata, sanoo Remeo Oy:n toimitusjohtaja Johan Mild.

Lisätiedot:

Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja, puh. 040 555 1597, riia.martinoja@starsquad.fi

Remeo Oy:n toimitusjohtaja Johan Mild, puh. 040 301 3004, johan.mild@remeo.fi

Takaisin listaukseen