Skip to content

Remeo panostaa vahvasti jätteiden käsittelyyn tulevanakin vuonna: Lahdessa suunnitellaan uuden laitoksen avaamista jo alkuvuoden aikana ja Lappeenrannan laitoksella on käynnissä alueen laajennus.

Lahteen suunnitteilla uusi jätteenkäsittelylaitos

Remeo on hakenut Lahdessa ympäristölupaa uudelle jätteenkäsittelylaitokselle, ja lupa on parhaillaan viranomaisen käsittelyssä. Nopeimmillaan uusi laitos voi olla toiminnassa jo maaliskuussa 2018.

”Uuden käsittelylaitoksen myötä pystymme palvelemaan paremmin Päijät-Hämeen aluetta. Saamme materiaalit loppukäyttäjille isommissa erissä kuin nyt ja materiaalinkäsittelyllemme suorat kanavat myös Päijät-Hämeestä, mikä näkyy asiakkaillemme entistä tehokkaampana toimintana”, arvioi aluejohtaja Janne Vehmaa uuden laitoksen vaikutuksia asiakkaille.

Uutta laitosta suunnitellaan Lahden Okeroisiin, joka sijaitsee Hennalan lähellä. Paikalliset tuntevat paikan vanhana Pilkingtonin lasitehtaana. Alueella remontoidaan halli ja piha uutta käyttöä varten. Laitokselle asennetaan mm. paalaimet, kuljettimet ja vaaka. Myös Lahden kuljetusvarikon ja sekä Remeon asiakaspalvelun on tarkoitus muuttaa samoihin tiloihin.

Lappeenrannassa laajennetaan tonttia

Lappeenrannassa Remeo laajentaa nykyistä tonttia. Kokonaisuudessaan alueen koko on noin viisi hehtaaria. Samaan yhteyteen ajoitetaan myös korjaamoautohallin laajennus.

”Paikallisille asiakkaille tämä tarkoittaa palvelutarjoomamme kasvamista ja tehostumista. Ensi vuonna tarkoituksenamme on rakentaa myös kuituhalli ja ottaa käyttöön paalain. Muutenhan kaikki jätejakeet ovatkin nykyisessä laitoksessamme Lappeenrannassa jo täysin käsiteltävissä”, Vehmaa painottaa.

Takaisin listaukseen