Skip to content

Päijät-Hämeessä on tehty reittimuutoksia maaliskuun 2020 alusta lähtien. Mittavan muutoksen ensimmäiset positiiviset vaikutukset ovat jo nyt nähtävissä, esimerkiksi toimitusvarmuuden osalta. Tavoitteina ovat lisäksi positiiviset ympäristövaikutukset ja kyky palvella asiakkaita entistä paremmin.

Maaliskuun alusta lähtien toteutetut reittimuutokset ovat lähinnä koskeneet pakkaavien autojen reittejä koko Päijät-Hämeen alueella. Muutoksia on tehty Heinolassa, Lahdessa, Asikkalassa, Vääksyssä Nastolassa ja viimeisimpänä Orimattilassa sekä Myrskylässä ja Pukkilassa.

Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan alueiden uudet reitit otetaan käyttöön 18.5.2020.

Toimitusvarmuudessa jo nyt positiivisia vaikutuksia

Muutokset näkyvät joillekin asiakkaillemme muuttuneina tyhjennyspäivinä. Reittiuudistuksilla pyritään muun muassa toimintavarmuuden lisäämiseen ja positiivisiin ympäristövaikutuksiin.

“Muutos on ollut mittava, mutta erittäin tärkeä. Esimerkiksi toimitusvarmuuden osalta on jo nyt nähtävissä positiivisia vaikutuksia. Uskomme, että kokonaisvaikutukset ovat erittäin positiiviset ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme tulevaisuudessa vieläkin paremmin”, kertoo yksikönpäällikkö Pasi Halttunen.

Lisätietoja asiakaspalvelustamme

Lisätietoja reittimuutoksista Päijät-Hämeen alueella on saatavissa asiakaspalvelustamme arkisin kello 7.30 – 16.00:

puh. 010 5400

asiakaspalvelu@remeo.fi

yritysasiakaspalvelu@remeo.fi.

 

Takaisin listaukseen