Skip to content

Remeo on tuttuun tapaan mukana Lasten Festareilla Hesperian puistossa Helsingissä. Tervetuloa mukaan ilmaistapahtumaan, joka tarjoilee kesäistä puuhaa koko perheelle. Simsalabim – ja festareilla jätteetkin muuttuvat uusiksi tavaroiksi!

Lasten Festarit ja Remeo huolehtivat yhdessä tänäkin vuonna siitä, että roskat saavat uuden elämän.

”On hienoa olla mukana tapahtumassa, jossa pääsemme kertomaan iloisella tavalla kiertotaloudesta ja sen merkityksestä. Festarivieraat voivat esimerkiksi tutustua suuriin roska-autoihimme ja pelata hauskaa ja hyödykästä lajittelupeliämme”, Remeo Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Luoto kertoo.

Luonnollisesti Remeo huolehtii tapahtuman ympäristöhuollosta. Festarialueelta löytyy yksittäisten jäteastioiden lisäksi viisi isoa kierrätyspistettä, joissa on jäteastiat bio- ja sekajätteille sekä metalli-, lasi- ja muovipakkauksille.

Pidetään yhdessä huolta maapallosta!

Tänä vuonna menossa on mukana myös magiaa. Remeo on kutsunut paikalle Suomen suosituimman vatsastapuhuja Sari Aallon, joka on valloittanut kaikenikäisten sydämet hulvattomien nukkehahmojensa kanssa.

Päälavalla nähtävässä nauruhermoja kutittelevassa ja taidokkaassa esityksessä suloinen Simpanssi-Anssi saa kierrätyskärpäsen pureman. Yhdessä yleisön ja nukkeystäviensä kanssa Anssi tutkii, voisiko maapallosta pitää huolta taikomalla jätteet uusiksi tavaroiksi.

”Toivomme, että saamme festarivieraat pohtimaan, miten voisimme yhdessä rakentaa tulevaisuutta, jossa luonnonvaroja ei hukata”, Luoto sanoo.

Lasten Festarit on koko perheen ilmainen tapahtuma, joka tarjoilee monenlaista tekemistä ja näkemistä Hesperian puistossa Töölönlahden rannalla. Tämän vuoden teemana on lastenkulttuurikarnevaali. Nähdään lauantaina 3.8. klo 10–16!

Lue lisää: https://www.lastenfestarit.fi/

Lasten Festarit löytyy myös somesta:

Facebook: @LastenFestarit, www.facebook.com/LastenFestarit/

Facebook-tapahtuma: @LastenFestarit 2019, www.facebook.com/events/801072470229253/

Instagram: @lastenfestarit, www.instagram.com/lastenfestarit/

Twitter: @LastenFestarit, twitter.com/LastenFestarit

Kuvassa vatsastapuhuja Sari Aalto ja Simpanssi-Anssi. ”SIMSALABIM! TAIOTAAN JÄTTEET UUSIKSI TAVAROIKSI” -esitys alkaa päälavalla klo 13.50.

Takaisin listaukseen