Skip to content

Aloitimme alkuvuodesta 2019 muovinkeräyksen taloyhtiöissä Keravalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Taloyhtiöt ovat suhtautuneet positiivisesti mahdollisuuteen kerätä muovipakkaukset erikseen. Sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen.

Remeo alkoi tarjota tämän vuoden alussa muovipakkausten erilliskeräyspalvelua taloyhtiöille Keski-Uudellamaalla eli Keravalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Saatujen kokemusten perusteella taloyhtiöt ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan.

”Olemme positiivisesti yllättyneitä taloyhtiöiden ja niiden asukkaiden innokkuudesta kierrättää muovia. Arvioimme, että viime aikoina julkisuudessa käydyt muovinkierrätystä koskevat keskustelut sekä esimerkiksi Ylen I love muovi -kampanja ovat osaltaan lisänneet kiinnostusta lajitteluun”, sanoo aluejohtaja Kimmo Käenmäki Remeo Oy:stä.

”Jotkut taloyhtiöt ovat olleet huolissaan siitä, riittääkö jätepisteiden tila uusien jätejakeiden keräämiselle. Uusille keräysastioille voi saada hyvinkin tilaa muuttamalla jätejakeiden astiamääriä tai tyhjennysvälejä. Esimerkiksi sekajätteen määrä vähenee huomattavasti, kun siirrytään muovin erilliskeräykseen”, Käenmäki kertoo.

Remeo on toiminut kuluneena keväänä Ylen I love muovi -kampanjassa yhtenä yhteistyökumppanina. Kampanja korosti lajittelun merkitystä, mikä on myös Remeo Oy:lle tärkeätä. Yrityksessä mietitään jatkuvasti teknisiä ja logistisia ratkaisuja siihen, miten jätteet hoidetaan tulevaisuudessa yhä tehokkaammin.

Kotitalouksille on lisäksi kehitetty monilokeroratkaisu, joka helpottaa kierrätystä omalla pihalla. Ratkaisu on ollut vuosia käytössä mm. Vaasassa, Turussa ja Lappeenrannassa.

Takaisin listaukseen