Skip to content

Jo 50. kerran järjestettävä Ruisrock katsoo tulevaisuuteen. Festivaali haluaa edistää yhdenvertaisuutta, parantaa saavutettavuuttaan ja huolehtia siitä, että myös 100. Ruisrock voidaan juhlia luonnonkauniissa Ruissalossa. Festivaalin tukena ympäristöstä huolehtii Remeo, joka hoitaa tänäkin vuonna tapahtuman saniteettipalvelut.

Jotta myös 100. Ruisrockin järjestäminen Ruissalossa on mahdollista, Ruisrock kantaa vastuunsa tapahtumassa syntyvän jätteen kierrättämisestä ja huolehtii mahdollisimman vähäisestä luonnonvarojen käytöstä.

Ruisrock on myös mukana Ekokompassi-järjestelmässä, jonka avulla se toteuttaa tärkeätä ympäristötyötä. Ekokompassi-järjestelmään kuulumalla Ruisrock auttaa mm. ympäristönsuojelun edistämisessä sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Visiona maailma, jossa luonnonvaroja ei hukata

”Ruisrockin ja omat arvomme ovat täysin yhteneväiset – me molemmat haluamme huolehtia tulevaisuudesta. Onkin jälleen upeata, kun saamme tukea festivaalia sen ympäristötavoitteissa tarjoamalla omaa osaamistamme”, sanoo avainasiakaspäällikkö Juha-Pekka Mäkilä Remeo Oy:stä.

Tänä vuonna Remeo auttaa festivaalikävijöitä huolehtimaan ympäristöstään entistä paremmin mm. lisääntyneellä opastuksella.

”Olemme panostaneet vahvasti saniteettikalustomme opastukseen, jotta kemiallisen WC:n säiliöihin ei laitettaisi roskia, sillä ne haittaavat jätteen käsittelyä ja hyödyntämistä edelleen. Pienillä teoilla voi jokainen meistä vaikuttaa ympäristön hyväksi, Mäkilä jatkaa.

”Me näemme toiminnassamme sen, miten ihmiskunta käyttää enemmän luonnonvaroja kuin maapallo voi kestävästi tuottaa. Teemmekin joka päivä asiakkaidemme kanssa työtä, jotta kaikki mahdollinen saadaan kierrätettyä takaisin hyötykäyttöön, eilisen roskasta huomisen raaka-aineeksi. Visionamme on maailma, jossa luonnonvaroja ei hukata”, painottaa Mäkilä.

Ruisrock ja UNICEF yhteistyössä

Yhteistyössä Ruisrockin kanssa UNICEF kertoo puhtaan veden tärkeydestä: likainen vesi tappaa enemmän lapsia kuin sodat.

Festivaali onkin luonteva hetki testata maailman koululaisten käyttöön suunniteltua hygieenistä ja vettä säästävää käsienpesuhanaa, eli Elefanttihanaa. Suomalais-ugandalaisena yhteistyönä kehitetyt Elefanttihanat tuo alueelle Suomen UNICEF.

Yhteistyöllä halutaan tavoittaa nuoria aikuisia ja päästä kertomaan heille puhtaan veden tärkeydestä.

”Olemme iloisia, kun saamme tukea Ruisrockin ja Unicefin yhteistyötä tarjoamalla kampanjatilaa saniteettikalustossamme, Mäkilä toteaa ylpeänä.

Lue täältä Ruisrockin vinkit ympäristöystävälliseen festarielämään:

https://ruisrock.fi/info/ruisrockin-arvot/ymparisto/

Takaisin listaukseen