Skip to content

Kesätyö kiertotalouden parissa? Hae nyt avoimiin paikkoihin!

Remeolla työskentelee yli 450 ammattilaista ympäri Suomea, ja joukkoomme kuuluvat niin ihmiset kuin robottilajittelijatkin. Meidän tehtävämme on huolehtia, että asiakkaidemme jäte muuttuu mahdollisimman hyvin uusioraaka-aineeksi tai energiaksi. Näin parannamme kierrätysastetta ja teemme osamme Suomen CO2-päästöjen vähentämiseksi. 

Meillä on parhaillaan auki useita kesätyöpaikkoja ympäri Suomen, erityisesti jäteautonkuljettajan työtehtäviin. Kuljettajan työ on itsenäistä ja työtehtävät vaihtelevat. Lue lisää kuljettajan päivästä ja työtehtävistä. 

Jos olet innokas oppimaan uutta ja haluat kesätyön, jossa pääset näkemään ja vaikuttamaan kiertotalouden eri osa-alueisiin, Remeo voisi olla sinun paikkasi. Tutustu avoimiin kesätyöpaikkoihimme ja löydä oma paikkasi meidän joukossamme!

Jätteiden lajittelun vaihtoehdot – käsin vai robotin avulla?

Jätteiden lajittelun monet eri menetelmät

Lähtökohtaisesti mitä pidemmälle kehittynyt yhteiskunta, sitä pidemmälle myös jätteiden lajittelukeinot on jalostettu. Lajitteluun on monenlaisia eri keinoja, aina käsinlajittelusta robotilla tehtävään lajitteluun. Niiden lisäksi jätteitä erotellaan magneetilla, sensorin ja laserin avulla, tai vaikkapa materiaalin mukaan.

Eri jätemateriaaleille toimivat eri menetelmät ja toisaalta esimerkiksi robotteja ollaan vasta vähitellen ottamassa laajemmin käyttöön. Remeo on koneellisessa ja robottien avulla tehtävässä lajittelussa alan edelläkävijä.

Jätteiden käsinlajittelun riskit ja hyödyt

Länsimaisissa hyvinvointivaltioissa jätteiden käsinlajittelusta on lähes kokonaan luovuttu useista eri syistä. Teollistumisen myötä koneet ovat korvanneet ihmiset monessa rutiininomaisessa tehtävässä ja yksi niistä on jätteiden lajittelu. Lisäksi jätemäärät ovat länsimaissa niin suuria, että ihmistyövoima ei siihen riittäisi. Käsinlajittelu on myös terveysriski; mitä lähempänä jätteitä ollaan, sitä enemmän työntekijä on myös kosketuksissa pölyn ja erilaisten epäterveellisten hiukkasten kanssa. On selvää, että materiaalien kierrättäminen ei saa aiheuttaa riskejä työntekijöille. Erityisesti sekajätteen käsittelystä voisi koitua ongelmia käsin lajittelijalle: jätteet voivat sisältää haitallisia aineita ja vaarallisia tuotteita, kuten kemikaaleja tai pistäviä jätteitä.

Suomessa käsinlajittelu on usein käytössä enää vain tarkistuslajittelussa, jossa varmistetaan jätemateriaalin korkea laatu. Aina kone ei nimittäin pysty siihen, mihin ihmissilmä pystyy. Remeon Ruskon laitoksen laitospäällikkö Pauli Nyman kuvailee käsinlajittelua: ”Käytämme sitä yhä laadunvarmistukseen. Käsinlajittelun etuna on esimerkiksi se, että sen voi nopeasti aloittaa missä vain. Meillä tämä on tosin hyvinkin pysyvää toimintaa.”

Nyman kertookin, että eräs lajittelija on viihtynyt työssään jo 15 vuotta. ”Olemme kiinnittäneet huomiota erityisesti turvallisuuteen ja työolosuhteisiin. Sen myötä lajittelijoiden vaihtelevuus on pientä. Onhan se stressivapaata työtä, ja hyvin palkattua koulutukseen nähden.”

Robotti lajittelee jätteitä tekoälyn avulla

Remeo käyttää lajittelussaan ZenRoboticsin robottilajittelua, joka hyödyntää maailman ensimmäisenä tekoälyä jätteen käsittelyssä. Tekoäly varmistaa sen, että uusiokäyttöisiä materiaaleja menee mahdollisimman vähän hukkaan ja Remeon jätehuollon asiakkaiden kierrätysaste nousee. Robottien avulla jätteestä saadaan eroteltua talteen jopa 95 % hyödynnettäviä materiaaleja.

”Robotit ovat ehdottomasti tulevaisuutta. Käsinlajittelu on tietenkin fyysisesti rankkaa ja robotti ei väsy siinä missä ihminen. Toisaalta taas uusien lajiteltavien jätejakeiden opettaminen on ihmiselle tällä hetkellä nopeampaa kuin robotille. Molemmissa on omat hyvät puolensa”, Nyman miettii.

Robottien ja käsilajittelijan tarkkuudesta huolimatta jätteiden syntypaikkalajittelulla voidaan edelleen vaikuttaa suuresti kiertotalouden onnistumiseen. Kun yrityksissä ja kotona laitetaan biojätteet omaan astiaan, muovit toiseen ja metallit sekä lasit omiinsa, on kierrätyksen lopputuloksena syntyvien uusioraaka-aineiden laatu aina paras.

 

Kirjoittaja: Katja Vaulio on ympäristöalan asiantuntija, kirjailija ja vastuullisen matkailu

ammattilainen. Hänen intohimonaan on maailman parantaminen. Lue lisää: www.katjavaulio.com

 

Lähteet:

https://www.ttl.fi/teemat/tyoterveys/kiertotalous/kiertotalouden-altisteet

https://www.sitra.fi/caset/zenroboticsin-robotit-lajittelevat-jatetta-tehokkaasti-tekoaly-mullistaa-kierratyksen/

https://www.sitra.fi/caset/robottien-avulla-materiaali-takaisin-kayttoon/

Turun seudun monilokeroisten jäteastioiden tyhjennykset ovat aikataulussa 5.2.2024 eteenpäin

Monilokeroisten jäteastioiden tyhjennysajot Turun seudulla saadaan suoritettua aikataulussa maanantaista 5.2.2024 eteenpäin. Tyhjennysaikataulut voi tarkistaa verkkosivuiltamme.

Asumisesta syntyvän polttokelpoisen- ja biojätteen osalta tyhjennysajoissa on kuitenkin Turun seudulla viivettä viimeviikkoisen lakon vuoksi. Remeon jätehuollon logistiikan toiminta oli lakon piirissä. Pyrimme purkamaan lakon aiheuttaman suman mahdollisimman pian.

Suurlakko 1.-2.2.2024 vaikuttaa Remeo Oy:n toimintaan

Lakkotoimet eivät vaikuta Remeon jalostuksen liiketoimintaan ja Remeon käsittelylaitokset ja vaakapalvelut toimivat normaalisti. 

Lakko vaikuttaa Remeon jätehuollon logistiikan toimintaan ja lakon aikana asiakkaiden jätteitä jää tyhjentämättä. Lakon aikana priorisoimme kriittisiä työtehtäviä, kuten teollisuuden alan jätepalveluita. Lakon jälkeen tyhjennysajot jatkuvat normaalissa järjestyksessä ja pyrimme purkamaan syntyneen viiveen tyhjennyksissä mahdollisimman pian. 

Seuraamme lakkotilannetta ja pyrimme tekemään parhaamme, jotta voimme minimoida häiriöt asiakkaillemme. Emme valitettavasti pysty täysin ennakoimaan lakon vaikutusta asiakkaillemme ja pahoittelemme tilannetta. 

Asiakaspalvelumme on auki lakon aikana, lisäksi meidät tavoittaa sähköisten yhteydenottolomakkeiden kautta.

Jäteastioiden tyhjennyksissä viivettä

Vaihtelevat säätilat hankaloittavat nyt jäteastioiden tyhjentämistä ympäri Suomen; runsas lumi ja nollakelien aiheuttamat liukkaat piha-alueet vaikeuttavat kiinteistöille pääsyä ja täysien jäteastioiden kuljettamista. Panostamme Remeolla työturvallisuuteen ja jäteautonkuljettajillamme on talvisin aina jalassa nasta- tai kitkakengät. Vaikeissa olosuhteissa menemme kuitenkin aina turvallisuus edellä ja tällöin jäteastioita voi jäädä tyhjentämättä. Voit sujuvoittaa jätehuoltoa ja parantaa kaikkien jätepisteillä asioivien turvallisuutta muun muassa lumitöillä ja hiekoittamalla piha-alueita.

Suurlakko 1.-2.2.2024 vaikuttaa myös Remeon jätehuollon logistiikan toimintaan ja lakon aikana asiakkaiden jäteastioita jää tyhjentämättä. Lakon jälkeen tyhjennysajot jatkuvat normaalissa järjestyksessä. Pyrimme purkamaan lakon aiheuttaman suman mahdollisimman pian lakon päättymisen jälkeen.

Remeon puhelinpalvelussa häiriöitä 22.-23.1.2024

Puhelinpalveluiden yhteyksissä on valtakunnallisia ongelmia, jotka koskevat myös Remeota. Pahoittelemme asiakkaille tilanteesta aiheutuvaa haittaa. Puhelinpalveluiden katkojen aikaan meihin voi olla yhteyksissä sähköisten lomakkeiden kautta.

 

Asiakaspalvelun aukioloajat jouluna 2023

Verkkosivuiltamme löytyvät palvelupyyntölomakkeet yksityisasiakkaille ja yritysasiakkaille ovat käytössä normaalisti ja vastaamme niihin työajan puitteissa. Toivotamme kaikille asiakkaillemme rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Paperinkeräysasiakkaille käyttöön astiavuokra

Paperinkeräysasiakkaiden astian vuokra- ja huoltomaksun otetaan käyttöön 1.1.2024 alkaen. Maksun suuruus on vähintään 5€/astia/kk. Tarvittaessa lisätietoa saa asiakaspalvelustamme p. 010 5400.

Citycon myönsi Remeolle vuoden 2023 vastuullisuuspalkinnon

Vastuullisuuspalkinnon myöntämisperusteluissa katsottiin, että Remeo työskentelee jätehuollon parissa uudella ja innovatiivisella tavalla. Remeo Oy kehittää ja investoi uusiin kiertotalouden ratkaisuihin, joilla eilisen roskat palautetaan huomisen raaka-aineiksi. Kiertotalous on merkittävässä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, ja Remeon missiona on Suomen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen kierrätysasteen noston avulla.

Viime keväänä päivitimme vastuullisuusstrategiamme painopistealueet, tavoitteet sekä seurannan. Lisäsimme vastuullisuusstrategian painopistealueisiin kestävän arvoketjun, kiertotalouden ja luonnon varojen kestävän käytön. Uusien painopistealueidemme valossa Remeo oli luonnollinen valinta tämän vuoden vastuullisuuspalkintomme saajaksi. Jaamme myös yhteisen tavoitteen hiilidioksidipäästöjen merkittävästä pienentämisestä”, toteaa Cityconin vastuullisuudesta vastaava johtaja, CIO Kirsi Simola-Laaksonen.

Cityconin kanssa on ollut ilo työskennellä jo lähtien siitä, että vastuullisuusstrategiamme ja -tavoitteemme ovat yhteneväiset. Yhteistyömme on eteenpäin katsovaa, ja arjen tekemiseen sekä kierrätysasteen nostamiseen haetaan aktiivisesti kehityskohteita. Koemme, että olemme onnistuneet palvelemaan Cityconia korkealaatuisesti kierrätyspalveluillamme sekä kehittämään Cityconin vuokralaisten ja muiden yhteistyökumppaneiden osaamista kiertotalouskoordinaattoripalvelumme avulla. Kiitämme Cityconia saamastamme vastuullisuuspalkinnosta”, sanoo Remeon kehitysjohtaja Johan Pöntinen.

Cityconin vastuullisuuspalkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019.

 

Lisätietoja:

Kirsi Simola-Laaksonen, Chief Information Officer
Puhelin 020 766 4461
kirsi.simola-laaksonen@citycon.com

Johan Pöntinen, kehitysjohtaja, Remeo Oy
Puhelin 050 3470 946
johan.pontinen@remeo.fi

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Cityconin hallinoima kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,2 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksista on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Citycon kehittää ainutlaatuisia kohteita, joista luodaan kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskukset palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

www.citycon.com/fi

 

Lue lisää Remeon vastuullisuudesta

AKT:n lakko 14.12.2023 vaikuttaa Remeo Oy:n toimintaan

Lakkotoimet eivät vaikuta Remeon jalostuksen liiketoimintaan ja Remeon käsittelylaitokset ja vaakapalvelut toimivat normaalisti. 

Lakko vaikuttaa Remeon jätehuollon logistiikan toimintaan ja lakon aikana asiakkaiden jätteitä jää tyhjentämättä. Lakon aikana priorisoimme kriittisiä työtehtäviä, kuten teollisuuden alan jätepalveluita. Lakon jälkeen tyhjennysajot jatkuvat normaalissa järjestyksessä ja pyrimme purkamaan syntyneen viiveen tyhjennyksissä mahdollisimman pian. 

Seuraamme lakkotilannetta ja pyrimme tekemään parhaamme, jotta voimme minimoida häiriöt asiakkaillemme. Emme valitettavasti pysty täysin ennakoimaan lakon vaikutusta asiakkaillemme ja pahoittelemme tilannetta.